![]() ![]() Perusteellinen pottuuntuminen on inspiraatioiden äiti. |
![]() |
Formaattiradio on suomalainen verkkosarjakuva, jonka tapahtumat sijoittuvat suomalaiselle mainosradioasemalle. Mikä on formaattiradio, siihen voi etsiä vastausta esimerkiksi Lahden Radioharrastajien kotisivulta. |
![]() |
Sarjan piirtäjä ja käsikirjoittaja on monista eri yhteyksistä jo surullisen kuuluisaksi tullut nimimerkki Tekno-Kekko, minkä nimimerkin tekijä on ominut omin lupinensa TV:n Frank Pappa -show'sta vuonna 1992. Tunnustan varkauden, koska rikos on vanhentunut. |
![]() |
Lukijan mukavuutta ajatellen stripit on järjestelmällisesti numeroitu nerokkuutta hipovalla tavalla, mikä mahdollistaa sen, että Arvoisa Lukija pystyy seuraamaan sarjan tapahtumat kronologisessa ja juonellisessa järjestyksessä. Kerrassaan ainutlaatuista. Odotettavissa on vähintään 50 strippiä. |
| 170803 | 1 2 3 4 5 6 7 8 |
| 180803 | 9 10 11 12 |
| 190803 | 13 14 15 16 |
| 230803 | 17 18 19 20 |
| 071003 | 21 22 23 24 |
| Huomautukset: Kaikki yhtäläisyydet elävien, kuolleiden, olemassaolevien ja kuviteltujen radioasemien, toimihenkilöiden tai mainostajien kanssa ovat silkkaa sattumaa ja hävettäisivät meitäkin. Ei suositella oikeastaan kenellekään. Kuvatut henkilöt ovat alan ammattilaisia, älä toista temppuja kotona. Ristipistoside. Postimaksua ei maksettu. Ei sovellu nautittavaksi moottoriajoneuvoa ajettaessa. Liukasta sateella. Vain käsinpesuun. Voi turmeltua vedessä. Parasta ennen. Tuotteen ostaminen ei ole pakollista, kilpailuun voi osallistua myös postikortilla, jos kilpailu olisi. Henkilökunta ei voi osallistua arvontaan. Oikeus muutoksiin pidätetään, kiinniottopalkkio tarjottu. Paristot eivät sisälly hintaan. Tarjoiluehdotus. Säilytettävä viileässä. Tuotetta ei vaihdeta, jos sinetti on rikottu. Vieras TV:stä. Voi haalistua auringossa. Ei alkuperäisiä esittäjiä. Ilman lippua matkustava joutuu maksamaan lipun lisäksi tarkastusmaksun, Ruotsin lippu ei kelpaa. Vähäkolesterolinen. Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Jos kuvan tuote loppuu, tarjoamme toista vastaavan tasoista tuotetta kalliimmalla hinnalla. Ei ostopakkoa. Ei tukkumyyjille. Pidettävä loitolla avotulen läheltä. Helposti koottava. Vain yksi per talous. Voi aiheuttaa huimausta ja silmien kirvelyä. Huumorin polttaminen saastuttaa ympäristöä ja vaarantaa terveytesi, älä polta huumoria. Eläimiä ei ole vahingoitettu tätä sarjakuvaa tehdessä. Koskee kaikkia maita Neuvostoliitto mukaan luettuna. Noudata käyttöohjeita. Leikataan tästä. Päivämäärä ja allekirjoitus. |
|
| © Jari Lehtinen / Tekno-Kekko ™ 2003 | |